keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Elämä jatkuu remontin jälkeen



Meillä on remontoitu parisen viikkoa kylpyhuonetta. Lisäksi yks terassi saunarakennuksen eteen tehtiin uusiksi. Keittiön ja olohuoneen sisäkattoihin laitettiin puupaneelit. Remontti myös laajeni niin, että
päätimme laitattaa olohuoneen seiniin lisää lämmöneristystä. Lisäksi remppamiehet tekivät pieniä siistimistöitä, kuten laittoivat kattolistat olohuoneeseen ja keittiöön. Otan kuvia remontin tuloksista, kunhan saan suursiivouksen loppuun. Mulla alkoi loma maanantaina, ja pari päivää on mennyt pyyhkiessä remonttipölyä ja pestessä ikkunoita. Joka ainut astia pitää pestä. Ja verhot. Kaikki on ihan pölyn peitossa. Mutta nyt alkaa jo helpottaa. Kun on elänyt muutaman viikon ilman vessaa, suihkua ja normaaleja ruuanlaittomahdollisuuksia, nyt elämä on melkoista luksusta. Onneksi meillä on tuo ulkosauna, jossa peseydyimme remontin aikana. Saunan yhteydessä on myös vessa, jota kylläkin oli hieman haasteellista käyttää, koska remonttimiehet asuivat saunakamarissa remontin ajan. 



Ehkä hankalinta remontin aikana oli, ku ei voinu pestä pyykkiä. Maanantaiaamusta pyykinpesukone on pyörittänyt pyykkiä lähes tauotta. Ja vihdoinkin mää sain pihalle pyykinkuivaustelineen. Joku taitaa pitää sitä rumiluksena, mutta minusta se on ihana. Ei nyt ehkä ulkonäöllisesti, mutta käytännöllisyydeltään. Pyykeistä tulee niin hyväntuoksusia! 


Mulla on myös kirpparilta ostettu mankeli, jonka aion ottaa käyttöön. Sitte on lakanat ojennuksessa.


Kyllä nyt kelpaa olla lomalla, kun on niin kiva sää. Kunpa vaan malttasin vähä rentoutuakin. Oon sitä ihmistyyppiä, jonka pitää koko ajan tehä jotain. En vaan osaa olla.

Ankku

2 kommenttia:

  1. No onpas teillä tapahtunut paljon. Tuskin maltan odottaa kuvia lopputuloksesta.
    Ja tomaattikeskustelu jatkuu edelleen. :) Mun tomaattiparat kuolivat siinä vaiheessa, kun siirsin isompiin ruukkuihin. Taisivat kuitenkin olla liian hentosia muutokseen.
    Sain pari päivää sitten ystävältäni ison vantteran tomaatintaimen ja katsotaan kuinka sen kanssa nyt käy. :)
    Mukavaa lomaa ja yritä rentoutua myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mää oon menettäny toivon mun tomaattien suhteen. Ne kyllä kasvaa tohinalla, mutta ei taida ehtiä tuottaa satoa tälle kesää. Harmi! Hirveän vaivan oon nähny niitten kans. No kai sitä on puutarhahommissa totuttava tähän, että näitä epäonnistumisiakin tulee. Mulla varmaan useammin ku muilla :)

      Poista

Copyright : Ankkula. Sisällön tarjoaa Blogger.