perjantai 9. maaliskuuta 2012

Eväsongelmia


Meidän perheessä eletään aina ruuan suhteen haasteellisesti, koska meillä on niin eri ruokavaliot. Heikki ei syö kasviksia oikeastaan ollenkaan. Ja Helgan tulisi saada monipuolista ruokaympyrän mukaista evästä joka päivä. Ja minä vaikeutan tilannetta vielä sillä, että karppailen. Joten meidän kolmen ruokatottumusten yhdistäminen kaikille sopivaksi ruuaksi on aikamoisen vaikeaa.

Tänään, vapaapäivän kunniaksi, päätin tehdä lounasta, joka maistuu todennäköisesti myös Helgalle iltaruualla. Kaapista löytyvistä aineksista kyhäilin mahdollisimman vähähiilihydraattista uuniruokaa. Ja tämmöistä sain aikaiseksi:


  • kesäkurpitsaa
  • tomaattia
  • Santa Marian säilykejalopenoja (löytyi kaupan texmex-hyllystä)
  • valkosipulia 
  • jauhelihaa
  • Pirkka Arrabbiata pestoa
  • Valion mustapekka ruokakermaa
  • mustaleimaemmentaalia
  • suolaa
  • oliiviöljyä (paistamiseen ja vuoan voiteluun)

Paahdoin valkosipulin oliiviöljyssä pannulla. Lisäsin jauhelihan ja ruskistin. Hieman suolaa, ja pestoa ruokalusikallisen verran sekaan. 
Pilkoin kasvikset ja lisäsin ne öljyttyyn vuokaan. Sekoitin jauhelihan kasvisten joukkoon. Lisäsin kerman ja juustoraasteen. Uuniin 200 astetta ja noin 45minuuttia. 
Ruoka on tehty Cath Kidstonilta hankittuun vuokaan. Vuuat tulivat neljän kappaleen settinä. Tähän hankintaan olen ollut todella tyytyväinen, sillä näihin voi tehdä salaattia, uuniruokia, uunikalaa tai vaikkapa vuokaleipää. 


Lautaselle kamuksi jääsalaattia ja sienisalaattia. Ainut miinuspuoli ruuassa oli, että sitä teki mieli ottaa lisää.

Makoisaa viikonloppua!

Ankku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Copyright : Ankkula. Sisällön tarjoaa Blogger.